Ajankohtaista

Absurdia julkaisee 23.5.2016 teoksen Dalia Grinkevičiūtė: Dalian kirja. Siperiaan karkotetun liettualaistytön tarina.
Julkistamistilaisuus pidetään Liettuan suurlähetystön tiloissa Helsingissä (Pohjoisranta 4 A 15, 3. kerros) klo 18 alkaen.

Stalinin ajan vankileireillä tuhottiin massoittain Baltian maiden, Länsi-Ukrainan ja Valko-Venäjän kansalaisia. Näiden maiden poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen eliitti revittiin juuriltaan ja lähetettiin Siperiaan pakkotyö- ja vankileireille, joilta vain harvat selvisivät hengissä ja pääsivät palaamaan takaisin kotimaahansa.

Karkotettujen kohtalosta on vain vähän autenttisia kuvauksia. Hengissä selvinneistä useimmat eivät uskaltaneet kertoa kokemistaan kauhuista, tai muistot olivat heille liian raskaita, jotta ne olisi voinut pukea sanoiksi. Neuvostoliiton sensuuri yritti kaikin tavoin estää tiedon leviämisen karkotettujen kohtalosta. Kiellettyyn aiheeseen ovat kuitenkin tarttuneet muiden muassa Aleksandr Solženitsyn ja Varlam Šamalov. Liettualaisen Dalia Grinkevičiūtėn kirja voidaan hyvin nostaa heidän kuuluisten teostensa rinnalle.

Dalia Grinkevičiūtė syntyi Kaunasissa 1927. Vuonna 1941 hänet karkotettiin äidin ja veljen kanssa Jäämeren rannalle Trofimovskiin satojen muiden liettualaisten joukossa. Leirillä oli myös suomalaisia ja virolaisia. Perheen isä joutui vankileirille Omskin alueelle, jossa hän nääntyi nälkään. Baltiassa karkotukset koskivat yhteiskunnan eliittiä. Monet karkotetut kuolivat jo täyteen ahdetuissa kuljetusvaunuissa, toiset leirien epäinhimillisissä olosuhteissa.

Vuonna 1949 Dalia Grinkevičiūtėn onnistui paeta Siperian leiriltä Kaunasiin, ja hän kirjoitti kokemansa muistiin paperilapuille, jotka hän piilotti puutarhaan. Hänet pidätettiin uudestaan vuonna 1950 ja lähetettiin jälleen vankileirille. Vuonna 1954 hän sai oikeuden aloittaa lääke-tieteen opinnot, mutta häntä ei päästetty palaamaan Liettuaan. Hänen karkotuksensa päättyi vuonna 1956, jolloin hän palasi Kaunasiin saattamaan opintonsa loppuun. Valmistuttuaan hän työskenteli lääkärinä Länsi-Liettuassa, kunnes neuvostoviranomaiset epäsivät häneltä oikeuden harjoittaa lääkärin tointa.

Dalia Grinkevičiūtė ei löytänyt enää puutarhaan piilottamiaan muistiinpanoja, mutta hän kirjoitti muistelmistaan uuden version. Alkuperäiset paperit löytyivät vasta hänen kuolemansa jälkeen. Varhaisten ja myöhempien muistiinpanojen pohjalta kootut muistelmat on julkaistu Liettuassa nimellä Laptevinmeren liettualaiset. Suomennos Dalian kirja perustuu Grinkevičiūtėn varhaisempiin muistiinpanoihin.

Dalia Grinkevičiūtė itse osasi aavistaa muistiinpanojensa merkittävyyden, kuten seuraava lainaus osoittaa:

Minun on helpompi hengittää tietäessäni, että olen,
sikäli kuin voimani, älyni, ymmärrykseni ovat sallineet,
pystyttänyt jonkinlaisen muistomerkin Pohjoisen uhreille,
antaakseni maailmalle tietoa tuhansista nimettömistä martyyreistä
jäisissä yhteishaudoissa.
Sitä mitä on tapahtunut, ei enää voi kiistää
eikä pyyhkiä pois.
Tämä on historiaa.
Tämä on muistomerkki myös vanhemmilleni.