Volframin hehku

Kauan ennen kuin Oliver Sacksista tuli kuuluisa neurologi ja menestyskirjailija, hän oli pieni englantilainen poika, jonka suuri rakkaus oli luonnontiede. Häntä kiehtoivat yhtä lailla metallit ja mineraalit kuin mustekalatkin. Hänen lumottuja, tieteellisiä puutarhojaan olivat mm. kotilaboratorio, jossa hän sai vapaasti toteuttaa tutkimuksellisia päähänpistojaan, luonnontieteelliset museot, Dave-enon hehkulampputehdas ja meribiologian tutkimuskeskus. Nuori Sacks pakeni sota-ajan ahdistavia kokemuksia tieteen maailmaan, jonka hän koki turvalliseksi ja kauniiksi.

Teos antaa hellyttävän kuvan Sacksin perheen omalaatuisesta ja monivivahteisesta elämästä. Äiti, joka työskenteli kirurgina, avasi samalla taidolla perheen tukkeutuneet viemäriputket, korjasi vanhan kaappikellon ja opetti Oliverille ihmisen fysiologiaa mm. preparoimalla kotiin tuomiaan menehtyneitä vastasyntyneitä. Isä otti Oliverin mukaan kotikäynneilleen ja perehdytti tämän jo varhain potilaidensa elämään ja sairaskertomuksiin. Kodissa harrastettiin myös lukemista, soittamista ja suuria sukujuhlia.

Lukija voi seurata Oliveria sadistisen rehtorin johtamaan sisäoppilaitokseen, jonne hänet evakuoitiin veljensä kanssa sodan alussa. Traumatisoivien ja turvattomien olojen keskellä nuori Sacks saa lohtua luonnon kauneudesta ja matemaattisten ajatusleikkien loogisuudesta. Sodan jälkeen perhe matkustaa lomalle Sveitsiin. Siellä varjot ja ahdistus lopulta väistyvät ja nuori Oliver antaa julkisen pianokonsertin uuden elämäntunteensa innostamana.

Oliver Sacksin poikavuosien muistelmat tarjoavat myös perusteellisuudessaan haasteellisen katsauksen kemian ja muiden luonnontieteellisten ilmiöiden historiaan – hehkulampuista valokuvaukseen ja jaksollisen järjestelmän kehittämisestä kvanttifysiikkaan. Sacksille vanhan ajan kemistit olivat suuria sankareita, jotka tekivät tutkimustyötään yleistä mielipidettä uhmaten ja oman terveytensä vaarantaen.