TIETOKIRJAT

Oliver Sacks:
* Musikofilia
* Antropologi Marsissa
* Volframi-eno (ilmestyy syksyllä 2010)

___

MATKAKIRJAT

Wolfgang Büscher:
* Berliini–Moskova.
Jalan kohti itää

Thomas Brunnsteiner:
* En ollut enää tottunut valoon. Kertomuksia Kirkkoniemestä Kaukasukselle (ilmestyy syksyllä 2010)

___

KAUNOKIRJALLISUUS

Mehis Heinsaar:
* Herra Paulin aikakirjat

Andrus Kivirähk:
* Romeo ja Julia

Virolaista nykyproosaa:
* Tallinnasta pois

32-vuotias Mehis Heinsaar on yksi uuden virolaisen kirjallisuuden nousevia hahmoja. Alun perin pitkänmatkanjuoksijaksi aikonut Heinsaar kirjoitti ensin runoja, mutta siirtyi pian novelleihin, joista hän on jo saanut useita arvostettuja palkintoja: jo kahdesti Tuglaksen novellipalkinnon sekä Betti Alver -palkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Mehis Heinsaar asuu Karksi-Nuian kylässä Viljandin kaupungin lähellä.

Mehis Heinaaren teokset: novellikokoelmat Vanameeste näppaja (2001) ja Härra Pauli kroonikad (2001) ja lisäksi novelleja mm. Loomingissa (esim. Liblikmees 8/1999, Ilus Armin 10/2001).

Absurdia julkaisi syksyllä 2003 Heinsaaren teoksen Herra Paulin aikakirjat (vironkielinen alkuperäisteos Härra Pauli kroonikad, Loomingu Raamatukogu, 2001) Mika Keräsen kääntämänä.

Haastattelu kulttuurilehti Peilikuvassa (3/2002):

Mehis Heinsaar ajattelee tarinoilla

Nuori, poninhäntäpäinen ja ujonoloinen mies avaa Loviisan vierasateljeen ulko-oven kevättalvisena iltapäivänä. Hän on Mehis Heinsaar, yksi virolaisen kirjallisuuden uusista lupauksista, josta tullaan vielä kuulemaan. Heinsaar on julkaissut vasta kaksi novellikokoelmaa (Vanameeste näppaja ja Härra Pauli kroonikad, molemmat vuonna 2001) ja muutamia yksittäisiä novelleja. Silti hän on voittanut Tuglaksen novellipalkinnon jo kaksi kertaa ja lisäksi saanut arvostetun Betti Alver -palkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Heinsaar edustaa Erakkond-ryhmää, 70-luvulla syntyneitä virolaisia kirjailijoita, jotka tutustuivat toisiinsa 90-luvulla opiskellessaan Tartossa semiotiikkaa, viroa ja englantia. Ryhmän erakkokuntaa tarkoittava nimessä erakkous ja yhteisöllisyys yhdistyvät tarkoituksellisen absurdina. Ajatuksena on korostaa yksilön ominaisuuksia osana löysästi verkottunutta ryhmää.

On vaikea sanoa, mahtuuko Heinsaar etnofuturismin, Virossa itsenäistymisen jälkeen virinneen kulttuurisen liikehdinnän, vaikeasti määriteltävään sabluunaan. Etnofuturismissa etnoa on pyrkiminen suomalais-ugrilaisille juurille ja tukeutuminen myyttien ja kansanperinteen voimaan, mistä usein kumpuaa maagisiakin piirteitä, futurismia taas tulevaisuuteen kurottaminen. Kirjoittajana Heinsaar vaikuttaa pelkistetymmältä, universaalimmalta ja irrallisemmalta; hänessä on ripaus Kafkaa ja jotakin muuta, määrittelemätöntä. Uutta?

Heinsaar sai kahden kuukauden stipendin Loviisan vierasateljeehen. Hän kertoo viihtyvänsä paikassa, jossa hän on voinut rauhassa keskittyä kirjoittamiseen. Paperipinot tietokoneen vieressä vakuuttavat asiasta.

Tyyliäsi on luonnehdittu maagiseksi realismiksi.

– Kirjoitan itse tarinat sellaisina kuin näen ne, siitä tulee ainakin realismi. Ne auttavat minua itseäni löytämään vastauksia omiin ongelmiini tai asioihin, jotka ovat mielessäni. Osaan ajatella vain tarinan kautta. Ihmiset ajattelevat eri tavoin, jotkut matemaattisestikin, mutta minä ajattelen näin enkä osaa muuta tapaa.

Kirjoitat nyt kokotoimisesti apurahan turvin.

– Virossa on nyt hyvä aika ja stipendejä saatavilla. Kymmenen vuotta sitten ajat olivat raskaat, eikä nuori kirjailija saanut mitään. Oli hyvä, jos sai vatsan täyteen. Mutta nyt apurahoja tulee veikkausvaroista, kuten täällä Suomessakin.

Miten nuoren virolaisen kirjallisuuden laita, luetaanko sitä?

– Luetaan, vaikkakaan ei liian paljon. Neuvostoaikana aikana itse asiassa luettiin enemmän, sillä maa oli suljettu, ja omat runoilijat ja kirjailijat olivat tärkeitä. Itsenäistyminen avasi yhteydet ulkomaailmaan, josta tulvii vaikutteita, varsinkin lännestä. Venäläisiä kirjoja ja kirjailijoita ei kuitenkaan luettu Viron vapautumisen jälkeen, niitä vihattiin. Mutta nyt myös venäläisiä kirjailijoita, vanhoja ja uusia, käännetään viroksi ja luetaan.

Olet ollut aikaisemmin urheilija.

– Olin pitkänmatkanjuoksija ja aikoinaan Viron toiseksi paras 3000 metrin matkalla. Kun asuin Karksi-Nuiassa, pienessä kotikaupungissani, juoksin usein yöllä 10–15 kilometriä. Tartossa tämä muuttui, samaan ei ollut oikein mahdollisuutta, ja juokseminen jäi. Sen sijaan ajan nykyään polkupyörällä.

Opiskelit Tarton yliopistossa?

– Opiskelin viron kieltä ja kirjallisuutta. Haluaisin vielä oppia muita kieliä, mutta se on minulle vaikeaa. Joillekin kirjailijoille muut kielet ovat helppoja, mutta minä olen sellainen, joka osaa vain oman kielensä hyvin.

Mitä kirjoitat nyt?

– Minulla on työn alla ensimmäinen romaanini, jonka nimeksi tulee Eteläs. Viron kielessä etelä tarkoittaa lounasta. Se viittaa ilmansuuntaan, jota ei juuri käytetä. Kirjassani se on omaan sisäiseen mikrokosmokseen tehtävän retken nimi, abstrakti suunta, jossa tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matka. Yleensä kerrotaan, että tapahtumat ovat etelässä tai pohjoisessa, mutta ei koskaan lounaassa. Mikrokosmoksessa se on kaikkein tärkein suunta. Kirjasta tulee aika surrealistinen.

Haastattelu ja teksti: Seija Kerttula ja Helmut Diekmann

Mehis Heinsaar Absurdiassa:
Herra Paulin aikakirjat (suom. Mika Keränen), ilmestyy syksyllä 2003.
Novelli Tapaaminen Taageperassa (suom. Hannu Oittinen) uuden virolaisen lyhytproosan antologiassa Tallinnasta pois – groteskia virolaista proosaa (ilmestyy syksyllä 2003).

Mehis Heinsaar Tuglas-seuran Illimar-kokoelmassa.

Mehis Heinsaaren haastattelu englanninkielisessä ELM-aikakauslehdessä (Estonian Literary Magazine).