|
|
|
Oliver Sacks:
Wolfgang Büscher: Thomas Brunnsteiner: ___
Mehis Heinsaar: Andrus Kivirähk: Virolaista nykyproosaa:
___
Ulla Kortelainen:
|
|
Kauan ennen kuin Oliver Sacksista tuli kuuluisa neurologi ja menestyskirjailija, hän oli pieni englantilainen poika, jonka suuri rakkaus oli luonnontiede. Häntä kiehtoivat yhtä lailla metallit ja mineraalit kuin mustekalatkin. Hänen lumottuja, tieteellisiä puutarhojaan olivat mm. kotilaboratorio, jossa hän sai vapaasti toteuttaa tutkimuksellisia päähänpistojaan, luonnontieteelliset museot, Dave-enon hehkulampputehdas ja meribiologian tutkimuskeskus. Nuori Sacks pakeni sota-ajan ahdistavia kokemuksia tieteen maailmaan, jonka hän koki turvalliseksi ja kauniiksi. Teos antaa hellyttävän kuvan Sacksin perheen omalaatuisesta ja monivivahteisesta elämästä. Äiti, joka työskenteli kirurgina, avasi samalla taidolla perheen tukkeutuneet viemäriputket, korjasi vanhan kaappikellon ja opetti Oliverille ihmisen fysiologiaa mm. preparoimalla kotiin tuomiaan menehtyneitä vastasyntyneitä. Isä otti Oliverin mukaan kotikäynneilleen ja perehdytti tämän jo varhain potilaidensa elämään ja sairaskertomuksiin. Kodissa harrastettiin myös lukemista, soittamista ja suuria sukujuhlia. Lukija voi seurata Oliveria sadistisen rehtorin johtamaan sisäoppilaitokseen, jonne hänet evakuoitiin veljensä kanssa sodan alussa. Traumatisoivien ja turvattomien olojen keskellä nuori Sacks saa lohtua luonnon kauneudesta ja matemaattisten ajatusleikkien loogisuudesta. Sodan jälkeen perhe matkustaa lomalle Sveitsiin. Siellä varjot ja ahdistus lopulta väistyvät ja nuori Oliver antaa julkisen pianokonsertin uuden elämäntunteensa innostamana. Oliver Sacksin poikavuosien muistelmat tarjoavat myös perusteellisuudessaan haasteellisen katsauksen kemian ja muiden luonnontieteellisten ilmiöiden historiaan – hehkulampuista valokuvaukseen ja jaksollisen järjestelmän kehittämisestä kvanttifysiikkaan. Sacksille vanhan ajan kemistit olivat suuria sankareita, jotka tekivät tutkimustyötään yleistä mielipidettä uhmaten ja oman terveytensä vaarantaen.
Mehis Heinsaar edustaa uuden virolaiskirjallisuuden omaperäisintä kärkeä. Moninkertaisesti palkitun tarttolaiskirjailijan novelli- ja tarinakokoelma Epätavallinen ja uhkaava luonto lainaa erikoisen nimensä venäläisen Aleksander Muranovin klassiselta luontokirjalta, joka käsittelee poikkeuksellisia ilmiöitä kuten taifuuneja tai tulivuorenpurkauksia. Mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin, sillä vaikka luonnolla on Heinsaaren teksteissä keskeinen osa, kirjailijan katse suuntautuu pikemminkin ihmisen sisälle kuin meitä ympäröivään ulkoiseen todellisuuteen. Heinsaarensa lukeneet osaavat varautua kiehtovaan ja kummalliseen maailmaan, mutta silti Epätavallinen ja uhkaava luonto yllättää tiiviydellään ja tasokkuudellaan. Kirjan onnistunutta, hieman kärkevää vinksahtaneisuutta tukee hienosti Priit Pärnin taidokas kuvitus. Luonnon ohella teos rakentuu tarttolaisudelle jopa konkreettisesti paikannimien tasolla tai niin, että kirjassa seikkailevat tunnetut yliopistomiehet ja muut sikäläiset hahmot. Omaleimaisena tavaramerkkinä Emajoen Ateena on näkynyt myös esimerkiksi Heinsaaren kokoelmassa Rändaja õnn, mutta yhtä mielellään tekijä johdattaa lukijansa Mulgimaan maille toiselle kotiseudulleen. Niin tapahtuu Epätavallisessa luonnossakin otsikoiden ja kerronnan ulkoisella tasolla – kun teksti sisäisesti sukeltaa ihmismieleen avaten siihen erikoisia näkökulmia. Puhtaasti virolaisista aineksista syntyy näin yleisinhimillistä tekstiä, jota ymmärtää hyvin jopa täysin ilman Virotietoutta. Tarinoiden päähenkilöt, esimerkiksi säveltäjä Kuldar Sink tai akateemikko Endel Lippmaa, sattuvat usein jakautumis-, muuttumis- ja valintatilanteisiin, jotka ovat tekijän aikaisemmankin tuotannon perustavaraa. Kafkan Muodonmuutoksesta tutusta asetelmasta Heinsaar kehittää variaatioita, joissa poiketaan fantasiaan ja unimaailmaan, merille ja merenrantaan, sirkukseen ja seksiin. Sisällön tasolla teksti ruotii kaipuuta ja ikävystymistä, tyhjiin valuvia pyrkimyksiä ja lopullista päämäärättömyyttä, elämisen mieletöntä mielekkyyttä. Yhdeksi tekstin avainsanaksi nousee onni. Se heitetään peliin jo lyhyessä alkutarinassa Mystinen onni, jossa mies kyykkii kuivuneen kaivon pohjalla nauttimassa elämästään. Lukijalle ei oikeastaan jää muuta keinoa kuin ällistyä, mikä kuvaa Heinsaarin lukukokemusta laajemminkin. Eräiden kohtien avoimuus tai vihjeellisyys johtaa toisaalta sekin karilleajon sijasta kirjallisuuteen, koska ihan kaiken ei tarvitsekaan selvitä ensilukemalta. Teos on rytmisesti onnistunut, sillä noin sivun mittaiset ytimekkäät pikkutarinat vaihtelevat kokonaisuudessa pitempien tekstien kanssa. Kirjan julkistamistilaisuudessa tekijä tunnusti lyhytproosan osalta velkansa alan virolaiselle mestarille Jaan Kruusvallille. Kirjan ansioihin kuuluu vielä, että Epätavallinen luonto tuo Heinsaaren tyyliin hienovaraista mustaa huumoria, joka osaltaan loitontaa teosta puhtaasti virolaisesta kokemusmaailmasta ja tekee siitä kansainvälisemmän. Teksti perustuu suomentaja Hannu Oittisen kirjoittamaan luonnehdintaan.
Thomas Brunnsteiner on Suomen Lapissa asuva itävaltalainen kirjailija ja freelance-lehtimies. Hän on työskennellyt myös yöportieerina, kääntäjänä, eräoppaana ja poronhoitajana. Suomeen hän muutti vuonna 2000. Brunnsteiner kuvaa matkakertomuksissaan ihmisiä, jotka edustavat usein katoavaa elämäntapaa tai jotka elävät Euroopan reuna-alueilla. Kirjailija kumartuu kuulemaan noiden näkymättömien, pienten ihmisten ääntä vilpittömästi ja kunnioittavasti. Hän tavoittaa merkillisiä mielen maisemia ja erikoislaatuisia elämäkertoja. Samalla hän valaisee uudesta näkökulmasta eurooppalaisten kansojen ja yksilöiden kohtaloita sodan ja selviytymistaistelun keskellä – tai arjen kamppailussa kuolevissa kylissä ja maailman muuttumisen kipeissä repeämäkohdissa. Katso Kymen Sanomien arvostelu: Itävaltalainen kultakimpale
Suomennos perustuu Sacksin kirjan toiseen, laajennettuun ja korjattuun laitokseen, joka oli ilmestynyt englanniksi syksyllä 2008. Kirjasta Mies joka luuli vaimoaan hatuksi tunnettu neurologi Oliver Sacks on omistanut elämänsä potilailleen ja tieteelleen, kuten hän itse kertoo Aftonbladetin haastattelussa. Hän on potilaineen tullut tutuksi myös TV-dokumenteista (esim. Matka mieleen). Sacksin teos Musikofilia on saanut kehuja eri puolilla maailmaa. Kirjassa kuuluisa neurologi kuvailee, miten musiikki vaikuttaa ihmisen mieleen ja aivotoimintaan. Sacksin uutuus on heti ilmestyttyään komeillut New York Times -lehden bestseller-listan kärjessä. Washington Post -lehti on valinnut Musikofilian ensimmäisen laitoksen vuoden 2007 parhaaksi kirjaksi. Oliver Sacks, jota New York Times on kutsunut lääketieteen hovirunoilijaksi, tarkastelee Musikofiliassa musiikin sijaintia aivoissa ja sen vaikutusta ihmiseen. Hän tutkii musiikin voimaa myötätuntoiseen ja lukeneeseen tyyliinsä potilaiden, muusikkojen ja tavallisten ihmisten yksilöllisten kokemusten kautta. Musiikki voi innoittaa ja viedä meidät korkeuksiin tai syvimpiin tunteisiin – ja se voi myös olla paras lääkkeemme. Sacks kertoo Musikofiliassa, miksi näin on. Kirja avaa musiikin uudella tavalla sekä musiikin lumoissa jo oleville että niille, joiden elämään se ei ole kuulunut. Lue Suomen Lääkärilehden (nro 11/2010) arvostelu.
Oliver Sacksista on tehty hänen kirjaansa Awakenings pohjautuva elokuva Heräämisiä (pääosissa Robert De Niro ja Robin Williams), joka kuvaa, miten Sacks herätti unitautiin sairastuneet potilaat vuosikymmenien unesta Parkinsonin taudin hoitoon käytetyn lääkkeen avulla. Antropologi Marsissa -kirjassa Sacks kertoo potilaistaan ja siitä, miten he ovat sopeutuneet erilaisiin neurologisiin poikkeustiloihin, kuten värinäön täydelliseen menetykseen, muistinmenetykseen, autismiin ja Touretten oireyhtymään. Sacks ei jää vastaanottohuoneeseen, vaan seuraa potilaitaan näiden omaan maailmaan ja avaa sen lämpimästi ja päähenkilöitään kunnioittaen myös lukijalle. Esimerkiksi kertomuksessa "Värisokea taiteilija" Sacksiin ottaa yhteyttä taiteilija, joka on menettänyt koko värinäkönsä onnettomuudessa. Kukaan ei tunnu käsittävän hänen menetyksensä suuruutta ja järkyttävyyttä. Hän näkee ruuan mustana, valkoisena ja harmaana ja ihmiset rotanvärisinä. Hänen maalaustensa värit ovat kadonneet vieden mennessään hänen elämäntyönsä merkityksen. Elämä on nyt jotakin muuta kuin mustavalkoinen elokuva, josta katseen voi aina siirtää takaisin värilliseen maailmaan. Taiteilija on jäänyt lyijynharmaan maailmansa vangiksi ainiaaksi. Onko sopeutuminen ylipäätään mahdollista? Voiko hän enää maalata? Sacks haluaa osoittaa, että puutteellisuudet, häiriöt ja sairaudet voivat toimia paradoksaalisessa roolissa ja tuoda esiin piileviä ja ennennäkemättömiä voimia, kehityskulkuja ja elämänmuotoja. Keskeisenä teemana hänen kirjassaan on juuri tämä sairauden paradoksi ja luova potentiaali. Saksalainen Bild der Wissenschaft -tiedelehti valitsi Sacksin kirjan vuoden tietokirjaksi. TIEDE-lehti 5/2006, Tuula Kinnarinen: "Oliver Sacks on paitsi hieno neurologi myös hieno kertoja. Hänen elämänmakuiset tapauskuvauksensa ovat kuin laatunovellit, jotka pitävät lukijan otteessaan." Lue koko arvostelu Suomen Lääkärilehti 12/2007, Markku T. Hyyppä: "Kääntäjä Seija Kerttula on selvinnyt ihailtavan hyvin vaikeasta ammattikielestä. En havainnut asia- tai sanastovirheitä. Teksti on kauttaaltaan hyvää suomenkieltä. Lukija voi nauttia Sacksin paradoksaalisista tarinoista, vaikka aivojen salaisuuksien pohdinta ei kiinnostaisikaan. Teoksen voi lukea novelli- tai esseekokelmana, tietokirjana tai tieteellisenä tutkielmana, mutta se vaatii lukijaltaan hyvää yleissvistystä ja pohdiskelevaa luonnetta." Lue koko arvostelu
Büscherin muistiinpanoja lukiessa voi käsin kosketeltavasti tuntea pitkän ja vaikean matkan rasitukset tarvitsematta kuitenkaan itse tehdä raskasta matkaa. – Länsi on loppuun kaluttu, tuhanteen kertaan kuvailtu ja koettu. Länsi olemme me. Se on meidän elämäämme, joka kirjallisuudessa päättyy pullamössösukupolven pikkutarkkoihin kuvauksiin omista lapsuudenkokemuksistaan. Se, anteeksi nyt vain, ei kiinnosta minua. Büscher joutui matkansa aikana kohtaamaan paitsi kommunismin jälkeisen arjen myös maanosamme synkän historian. Samaa reittiä olivat jo Napoleonin sotilaat kulkeneet, kuten myös Saksan armeija, sen joukossa myös Büscherin oma isoisä, joka kuoli toisessa maailmansodassa jossakin tuntemattomassa paikassa Berliinin ja Moskovan välillä. DER SPIEGEL -lehti Büscherin kirjasta: On vaikea sanoa, kumpi ansaitsee enemmän ihailua: Büscherin rohkeus tehdä 2500 km:n matka aivan yksin ja tämän reppumatkalaisen sitkeys ja sinnikkyys, joka ei aamulla tiennyt, löytäisikö illalla nukkumapaikkaa , vai se kyltymätön uteliaisuus, joka heijastuu hänen pohdiskelevasta ja mielikuvituksekkaasta proosastaan... Tämä on opus magnum, teos jonka kirjalliset ansiot ovat huippuluokkaa. [...] Jos luet tämän kevään aikana vain yhden kirjan, lue tämä! SÜDDEUTSCHE ZEITUNG: Tämä kirja on unohtumaton. Siitä voi hyvinkin tulla Bruce Chatwinin teosten kaltainen uusi matkakirjallisuuden klassikko.
Mitä tapahtuu, kun veljekset Pieni ja Suuri muuttavat punaiseen taloon lähelle merkillistä järveä? Talo on täynnä salaisuuksia ja järvellä odottaa suuri yllätys. Rohkeutta ja rakkautta etsivä Pieni lähtee hurjalle matkalle paistinkääntäjien ja pikkiriikkisten mummojen kylään löytääkseen niityllä kohtaamansa keltahiuksisen tytön uudelleen.
"Tallinnalainen Andrus Kivirähk on tarttunut joukoturkkamaisen rohkeasti klassiseen rakkaustarinaan ja kirjoittanut Julian metsäkauriiksi, joka ihastuu Romeo-nimiseen paimeneen. Tunne on molemminpuolinen ja luonnollisesti kiusallinen sekä paimenpojan että kauriin suvulle. Sangen vaikea olisi tilanne myös Kivirähkin lukijalle, ellei kirjailijan runollinen kerronta olisi niin sydämellistä, että Romeo ja Julia voittavat väkisin lukijan sympatiat puolelleen. Lähes yhtä hurjaa on Kivirähkin kuvaus pölhöistä maalaisista. Vaikka tarinan ehtii lukea bussimatkalla Riihimäeltä Helsinkiin, siinä riittää sulateltavaa hamaan iankaikkisuuteen." (Mika Keränen, suomentaja). "Mahdoton pieni tarina kerrottavaksi, täynnä likaa ja törkyä, tökeryyttä ja typeryyttä – mutta Kivirähk on mestarillisesti pukenut sen Shakespearen runollisimpaan kieliasuun, jonka suomentamisessa Mika Keränen on onnistunut." (Hannu Marttila, HS 26.5.2004)
Mehis Heinsaar edustaa uuden virolaiskirjallisuuden omaperäisintä kärkeä. Kotimaassaan moninkertaisesti palkitun nuoren tekijän mielikuvitus ei tunne rajoja, vaan luikahtelee sujuvasti elollisen ja elottoman välillä ja pujahtaa ulottuvuudesta, olomuodosta ja näkökulmasta toiseen. Juuri kun lukija luulee saaneensa Herra Paulin kiinni, hän on jo muualla, vaikkapa kärsivien runoilijoiden maailmassa, tai kohtaamassa uusia yllättäviä haasteita, kuten äkillisen valaistumisen. Virkamies herra Paulissa on ripaus Josef K:ta, mutta hän ei ole maailmansa vanki, vaan sen sisä- ja ulkopuolella suvereenisti liikkuva matkailija. Herra Paulissa on kyse elämästä ja sen ymmärtämisestä tai siitä, että sitä kaikkea ei voikaan tavoittaa edes koko elämän aikana.
Mihin Viron kirjallisuus onkaan menossa? Tallinnasta pois -antologia tuo 2000-luvun alun tuoreet kirjalliset hedelmät ulottuvillesi. Tallinnasta
pois sisältää 18 virolaisen nykykirjailijan tekstejä,
joissa riittää särmää ja syvyyttä. Nuorten
kirjoittajien tuotanto osoittaa, että
neuvostoajan päälle ei rakenneta. Irtiotossa mielikuvituksen
annetaan lentää ja rajojen kaatua. Esiin nousevia elementtejä
ovat groteskius, absurdius, satumaisuus, scifi ja tabujen rikkominen.
Viron uusi kirjailijapolvi kulkee omia polkujaan, vähät välittäen
idän sen paremmin kuin lännenkään kirjallisista
sovinnaissäännöistä. Tuloksena on mielenkiintoinen
sukellus eteläisen naapurin alitajunnan tummiin kerroksiin ja murrosajan
arvomyllerryksen sameisiin vesiin.
|
 |
Oliver Sacks: Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani. Suom. Helmut Diekmann ja Arja Hakulinen, 384 sivua, ISBN 978-952-5516-07-4. Hinta 32 €.
Mehis Heinsaar: Epätavallinen ja uhkaava luonto. 
Thomas Brunnsteiner: Jäämerelle saakkka. Kaksitoista matkakertomusta. 
Oliver Sacks: Musikofilia. Tarinoita musiikista ja aivoista Suom. Seija Kerttula, 383 sivua, ISBN 978-952-5516-05-0. Hinta 34 €.
Oliver Sacks: Antropologi Marsissa. Seitsemän paradoksaalista tarinaa
Wolfgang Büscher: Berliini–Moskova. Jalan kohti itää
Ulla Kortelainen: Puhaltelija 
Andrus Kivirähk: Romeo ja Julia 
Tallinnasta
pois – groteskia virolaista proosaa
